Tekstin alkuun
Etusivu - Kokoomuksen Kuopion Kunnallisjärjestö ry

Terveyshyötyä jokaiselle kuopiolaiselle, ei palveluita palveluiden vuoksi

Kuopion sosiaali- ja terveystoimen budjettiylitykset eivät ole kaupungin henkilöstön syytä. Valitettava tilanne johtuu puutteista johtamisessa ja osaamattomuudesta organisaation kehittämisessä. Kuopion Kokoomus pitää henkilöstön lomauttamista ehdottomasti viimeisenä talouden tasapainottamisen vaihtoehtona. –Kuopiolla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus uudistaa koko palvelujärjestelmämme asiakaslähtöiseksi, sanoo kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sari Raassina.

Valtuustoryhmien valtuustosopimuksella aloittama palvelurakenteen uudistus tulee todella tarpeeseen, vaikka olisikin pitänyt aloittaa jo paljon aiemmin, Raassina jatkaa. Kokoomus on jo vuosien ajan peräänkuuluttanut toimia, jolla sekava ja vaikeasti hallittava palveluviidakko voidaan modernisoida. Palvelurakenne on saatava läpinäkyväksi sekä talouden seurannan, palvelun laadun että kustannusvaikuttavuuden suhteen. Kuopion Kokoomus haluaa, että kaiken sosiaali- ja terveystoimessa tehtävän työn tulee olla vaikuttavaa eli auttaa kuopiolaisia terveeseen, hyvinvoivaan ja omatoimiseen elämään.

–Uudistusten tavoitteena on oltava se, että kuopiolaisten rahat menevät aina oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan, vaativat Raassina ja Kuopion Kokoomuksen puheenjohtaja Jerkko Eskelinen.

Kuopion Kokoomus on valmis isoihin uudistuksiin, jotta lomautuksiin ei tarvitse mennä. –On historiallista, että tiukassa taloustilanteessa tarvittavat toimenpiteet ovat käytännössä niin veronmaksajan kuin potilaan edun mukaisia, sanoo Raassina. Terveydenhoitomme uudistaminen asiakaslähtöiseksi palvelee sekä kaupungin taloutta että tavallisia kuopiolaisia. –Tiedetään, että enemmän hoitoa ei välttämättä ole aina enemmän terveyshyötyä, Eskelinen jatkaa.

Kuopion Kokoomuksen tavoitteena on uuden sukupolven terveyskeskus. Tämä terveyskeskus luo terveyshyötyä jokaiselle kuopiolaiselle ja kaikkien työntekijöiden työn tavoitteena on potilaan hyvä hoito. Turha lähetekaruselli lopetetaan tuomalla erikoislääkärikonsultit terveyskeskukseen tukemaan yleislääkärien työtä. Lähetteiden kirjoittamista KYS:aan on muutenkin tarkasteltava kriittisesti. –Ei kai voi olla niin, että lähetteen kirjoittamista ohjaa ennemmin KYS:n läheinen sijainti kuin potilaan vaivan laatu, kysyy Raassina.

Kuopiolaisen, joka tarvitsee lääkärin tai terveydenhoitajan apua ongelmaansa, tulee saada aika vuorokauden sisällä. Vastaanottoajan tai reseptin uusinnan odottaminen luo epävarmuutta, tuottaa kustannuksia ja aiheuttaa turvattomuuden tunnetta, jos ei voi olla varma saako apua silloin kun sitä tarvitsee. –Terveyskeskuksessa on voitava asioida sähköisesti, lääkäri-terveydenhoitajatiimin on oltava käytäntö, krooniset sairaudet on saatava terveydenhoitajan hoitamiksi ja aikaa vievien pikkuasioiden tekeminen tehokkaaksi, sanoo Raassina.

Käytännössä uudenajan terveyskeskuksessa on oltava ns. terveyskioski, josta kuopiolainen voi saada avun vaivaan kuin vaivaan yhtä kätevästi kuin postissa kävisi. Terveyskioskissa voidaan hoitaa välittömästi nopeat reseptin uusinnat, lyhyet sairaslomat, tiedonanto ja auttaminen nopeissa käytännön asioissa. Jos tarvitaan lääkäriä, voidaan asiakkaalle antaa vuorokauden sisällä vastaanottoaika, kun lääkärien työaikaa on vapautettu pikkuasioilta ja lääkärin on mahdollista syventyä kunkin potilaan vaivaan perusteellisesti.

Terveyskeskuksen vuodeosastot on uudistettava täysin. Suomessa on suurta vaihtelua siinä, kuinka nopeasti akuutisti sairastunut vanhus pääsee uudestaan jalkeille ja takaisin kotiin. −Potilaiden kierrättäminen ja makuuttaminen vuodeosastoilla on lopetettava, vaatii Kuopion Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elisa Jokelin. Tiedetään, että vanhuksen jokainen turha päivä sairaalassa pienentää hänen mahdollisuuttaan kuntoutua takaisin kotiin. Tanskassa on laitonta pitää vanhusta yli 28 vuorokautta sairaalassa. Kuopion Kokoomus ihmetteleekin, että miten vanhusten säilöminen vuodeosastoilla on Suomessa näinkin laajalle levinnyt toimintatapa. –Jokainen on oikeutettu aktiiviseen ja omatoimiseen elämään omassa kotonaan, eikä terveydenhoidolla saa tuhota ihmisen mahdollisuutta siihen, toteaa Jokelin.

Kuopion Kokoomuksen tavoitteena on lisäksi kaupungin omien reppulääkärien palkkaaminen, jotta kalliita ostopalveluita ei tarvittaisi. –On aina järkevämpää pitää omilla palkkalistoilla vakituisia sijaisia, joiden intressissä on sekä potilaan hyvä hoito että järjestelmän kehittäminen, korostaa Raassina. Omalääkärijärjestelmä on ollut paikallaan luomassa asiakkaille varmuutta palveluiden saatavuudesta mutta Kuopion Kokoomus haluaa myös kehittää sitä eteenpäin. –Omalääkärijärjestelmän ongelmia ovat sen haavoittuvuus: jos lääkäri on sairaana, ei parilla tuhannella ihmisellä käytännössä ole omaa lääkäriä, pohtii Raassina. Lisäksi mitä pienempiin osiin väestö on pilkottu, sitä suurempaa on hoidon kysynnän satunnaisvaihtelu. Eli osa lääkäreistä voi olla suuren työmäärän uuvuttamia samaan aikaan kun osalla työtaakka voi olla hyvinkin pieni.

Lisätietoja:

Sari Raassina, p. 050 5232 808
Jerkko Eskelinen, p. 044 5315 532
Elisa Jokelin, p. 040 7380 301

© 2006 Kokoomuksen Kuopion Kunnallisjärjestö ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu