Tekstin alkuun
Etusivu - Kokoomuksen Kuopion Kunnallisjärjestö ry

Kokoomus ei vähättele, päinvastoin!

Toimittaja Jukka Patrakka kirkasti haastattelussaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Sari Raassinan (SS 28.1.10) viestin siitä, mikä on Kuopion mahdollisuus tässä taloustilanteessa: asioiden tekeminen uudella tavalla. Kokoomus nosti kuntavaaleissa tämän tosiseikan keskusteluun tarkoituksella - ja tosissaan.

Ennen 2008 kuntavaaleja Kuopion talouteen oli vuosikausia patoutunut vajetta alibudjetoinnin ja palvelujen kehittämisen myötä. Jokaisen palvelun tarkoitus oli hyvä, ja hyvät kuntapalvelut ovat tärkeitä, mutta kaikissa Suomen kaupungeissa jouduttiin vaalien jälkeen saman tilanteen eteen: rahat eivät enää riittäisi samalla tavalla elämiseen, ja kuten Patrakka kommentissaan toi esille, kaikki puolueet tiesivät tämän.

Kuopion Kokoomus lähti vaaliohjelmaa tehdessään pohtimaan, miten kaupunkia voidaan kehittää tässä tiukassa taloustilanteessa. Päätimme, että tärkeintä on ensin vääntää rautalangasta, mistä politiikassa on kyse. Vaikka lehtiä myydäänkin paniikkia luovilla talousuutisilla, luottamushenkilöt haluavat tehdä hyviä päätöksiä, joilla autetaan ihmisiä arjessa ja luodaan edellytyksiä yksilöiden ja koko yhteisön menestymiselle myös tulevaisuudessa. Paniikkia ruokkimalla Savon Sanomat ylenkatsoo politiikan sisältöä.

Ettemme masentuisi vaihtoehdottomuuden ja surullisten talouslukujen edessä, on ensin tiedettävä, mitä haluamme. Kaupunkilaiselle on tyhjänpäiväistä sanoa, että panostamme ennaltaehkäisyyn. On kerrottava, miten se tapahtuu. Tämän Kuopion kokoomus vaaliohjelmassaan teki, ja se osui ja upposi. Torilla äänestäjien kanssa keskustellessa ei tullut syytöksiä liioista lupauksista. Tuli kiitoksia siitä, että kerrankin joku haluaa sitä mitä tavallinen ihminen haluaa, ja kertoo sen selvällä suomella.

Nyt kuopiolaiset luottamushenkilöt joutuvat sovittamaan palvelujen ja rahan määrää yhä vaikeammassa tilanteessa. On siis entistä tärkeämpää, että äänestäjä tietää mitä hänen antamallaan valtuutuksella halutaan tehdä. Kuopion Kokoomuksen mielestä asiat on tehtävä uudella tavalla, johon rahat riittävät, painottaen ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, kuntalaisia ja kaupungin työntekijöitä kuunnellen ja antamalla valituille luottamushenkilöille todellinen valta päätöksenteossa. Mitä vähättelevää tässä tavoitteessa on?

Elisa Jokelin, Kuopion Kokoomuksen varapuheenjohtaja 2008
Jaakko Kekoni, Kuopion Kokoomuksen puheenjohtaja 2010 

© 2006 Kokoomuksen Kuopion Kunnallisjärjestö ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu