Alue- ja kaupunginvaltuutettu Jukka Savolainen: "Terveyskeskuksen sijaintia suunniteltaessa harkittava yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa"
1.9.2026

Jukka Savolainen
aluevaltuutettu
valtuustoryhmän puheenjohtaja
Pohjois-Savon hyvinvointialue on suunnitellut Kuopion pääterveysaseman siirtoa yliopistollisen sairaalan alueelle. Tätä hanketta on valmisteltu pikkuhiljaa.
Siihen, onko siirto järkevää ja välttämätöntä, suhtaudun nykyisen tiedon varassa epäillen kustannusten näkökulmasta. Pohjois-Savon hyvinvointialue on jatkuvien säästökohteiden edessä, ja hanke rasittaa taloutta edelleen erittäin paljon. Vaikka lainanottovaltuudet ovat jo olemassa, niin lainakin on maksettava takaisin korkoineen.
Projektin hintalapuksi on arvioitu yli 50 miljoonaa euroa. Uskallan epäillä summan riittävyyttä. Nykyisellä pääterveysasemalla on noin 350 000 käyntiä vuodessa. Jos ne kaikki siirretään KYSin alueelle, on pakko rakentaa uusi pysäköintitalo. Sen hintalappu on noin 20 miljoonaa.
Pääterveysasema on myös yli 500 hoitoalan ammattilaisen työpaikka. Heidänkin liikkumisen tarpeensa on huomioitava.
Kuopion kaupungilla on 75 miljoonan euron investointibudjetti muutaman vuoden ajan, eikä tilanne helpotu investointeja ajatellen jatkossakaan. Tämä hanke voi aiheuttaa kuopiolaisille veronmaksajille 15–20 miljoonan euron kustannukset. Uudelle terveysasemalle on rakennettava todennäköisesti uusi liittymä.
Huomioon on otettava myös lisääntyvät joukkoliikennekustannukset. Nekin on laskettava erikseen. Lisäksi tulee muun infran rakentaminen.
Kun nämä kaikki lasketaan yhteen, niin kokonaishinta tulee olemaan lähes 100 miljoonaa.
Onko tutkittu riittävästi muita vaihtoehtoja? Pääterveysaseman kunnostaminen ei ilmeisesti kannata. Onko tämä selvitetty riittävän hyvin?
Tärkeintä olisi ajatella uudella tavalla. Uusi toimipaikka voisi olla myös jonkin muun kiinteistön ja toiminnan yhteydessä – ei ole pakko rakentaa itse kokonaan uutta toimitilaa. Yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa on harkittava perusteellisesti.
Kun tämä asia tulee päätöksentekoon Pohjois-Savon hyvinvointialueella, niin odotan, että kaikki vaihtoehdot avataan valtuutetuille riittävän laajasti etukäteen tutkittavaksi. Päätöksenteon pitää perustua tietoon.

