Kokoomuksen valtuustoryhmän tiedote: "Kukoistavan Kuopion valtuustosopimus 2025-2029"

18.5.2026

”Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä valtuustosopimus sisältää tärkeitä ja olennaisimpia sitoumuksia käynnissä olevalle valtuustokaudelle”, toteaa ryhmän puheenjohtaja Jukka Savolainen.

Kokoomuksen valtuustoryhmä sitoutuu viime valtuustokaudella aloitettuun talouden tasapainotusohjelmaan ja voimassa olevaan palveluverkkosuunnitelmaan.

"Talouden tasapainottamisen osalta kriittinen linjaus on se, että kuntaveron korotus on aivan viimesijainen sopeutuskeino Kuopiossa. Meillä onkin tärkeää olla näkymä siitä, että kuntaveron korotuksesta ei keskustella ennen kuin kaikki menot on Kuopiossa käyty läpi. Kuopion kuntaveron tulee olla kilpailukykyinen verrattuna verrokkikaupunkeihin”, kommentoi kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Sakari Pääkkö.

Kokoomuksen valtuustoryhmä on tyytyväinen, että valtuustosopimuksessa korostetaan näkyvästi ja laajamuotoisesti työllisyyspalveluiden kehittämistarpeita, joihin liittyen valtuustoryhmämme jätti kevään aikana kaksi valtuustoaloitetta, ml. nuorten työelämävalmiuksien edistäminen ja kasvua kirittävät toimintamallit.

”Valtuustosopimuksessa on rohkeutta katsoa tulevaisuuteen. Olemme tyytyväisiä, että siihen saatiin kirjattua konkreettisia hankkeita, jotka vahvistavat Kuopion asemaa Suomen johtavana liikunta-, kulttuuri- ja urheilukaupunkina. Merkittävimpänä hankkeena valtuustosopimuksen allekirjoittaneet valtuustoryhmät ovat sitoutuneet stadionhankkeen toteuttamiseen UEFA:n kategoria 4-tasoisena, painottaa Savolainen.”
 

Lisätietoa:
Jukka Savolainen,
valtuustoryhmän puheenjohtaja
+358 44 5454248