Kokoomuksen Kuopion Kunnallisjärjestö ry, jota kutsutaan Kuopion Kokoomukseksi, on Kansallinen Kokoomus r.p.:tä Kuopiossa edustava yhdistys. Kunnallisjärjestön tehtävänä on koordinoida kuopiolaista kunnallispolitiikkaa yhteistoiminnassa Kokoomuksen Kuopion valtuustoryhmän kanssa.
Kuopiossa toimii kuusi (6) kunnallisjärjestön jäsenyhdistystä, joista kaksi (2) on nk. teemayhdistyksiä ja neljä (4) maantieteellisiin alueisiin perustuvia. Jäsenyhdistyksiä esitellään lisää valikon kohdassa Jäsenyhdistykset. Lisäksi Kuopiossa toimii jokaisen Kokoomuksen jäsenliiton paikallisyhdistyksiä (Kokoomusnuoret, kaksi Kokoomusnaisten yhdistystä ja Tuhatkunta).
Kokoomus on Kuopion kaupungin suurin puolue. Kokoomuksella on valtuustokaudella 2009-2012 viisitoista (15) valtuutettua Kuopion kaupunginvaltuustossa. Valtuuston koko on 59 valtuutettua. Kuopion ja Karttulan kuntaliitoksen seurauksen vuosina 2011-2012 istuu valtuustossa lisäksi viisi (5) entistä Karttulan valtuutettua, joista yksi (1) on kokoomuslainen. Tällöin valtuuston koko on 64 valtuutettua ja Kokoomuksen valtuustoryhmän koko 16 valtuutettua. Lisäksi Kokoomuksella on lukuisia luottamushenkilö-paikkoja Kuopion ja seutukunnan luottamushenkilöelimissä.
Jos Sinä olet kiinnostunut Kokoomustoiminnasta ja olet halukas liittymään jäseneksi, niin voit ottaa yhteyttä piiritoimistollemme tai voit täyttää Kokoomuksen sivuilta löytyvän sähköisen lomakkeen, niin Sinulle lähetetään Kokoomuksen tutustumispaketti jäseneksi liittymislomakkeineen.
KOKOOMUKSEN KUOPION KUNNALLISJÄRJESTÖ RY
Myllykatu 8
70110 Kuopio
sijaintilinkki
kuopion(at)kokoomus.fi
puh. 0207 488 565
fax. 017-261 2385





