Haluamme pitää luontoliikuntapaikoista hyvää huolta

20.3.2020

Valtuutettumme Eero Wetzell jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.3. valtuustoaloitteen Kuopion Neulaniemessä sijaitsevan latuverkoston avartamisesta.

”Vuosien saatossa verkoston reunoilla olevat puut ovat kasvaneet ja tuuhentuneet ja näin estävät talvella lumen satamisen latu-urille. Tämä hidastaa ja vaikeuttaa asiallisten ja turvallisten latujen tekoa alueelle. Lisäksi urien umpeen kasvamisesta johtuen keväällä kuusista tippuvat neulaset lyhentävät keväällä latuverkoston käyttöaikaa”, Wetzell toteaa.

Verkosto palvelee jo nykyisellään tuhansia keskustan tuntumassa asuvia kaupunkilaisia ja sen merkitys lähiliikuntapaikkana korostuu entisestään, kun Savilahteen ja Neulaniemeen rakennetaan lähivuosina jopa 13 000 asukkaan asuinalue.

”Neulaniemen verkosto ei ole myöskään nousuiltaan niin vaativa kuin Puijon latuverkosto. Siksi se on myös varttuneelle väestölle helpommin lähestyttävä ja samalla aktivoisi Pilpan- ja Tervaruukin ulkoilumajojen käyttöä”, Wetzell jatkaa.

Aloitetta kannatti yli 40 kaupunginvaltuutettua ja lisäksi sille ovat ilmaisseet tukensa urheiluseurat Puijon Latu, Puijon Hiihtoseura, Kuopion Hiihtäjät, Kuopion Suunnistajat, Triathlon Team AquaTerra ja KUTU Triathlon.

Lisätietoja: 
Eero Wetzell
Kaupunginvaltuutettu (kok.) 
050 381 6735