Kaupunginvaltuutettu Johanna Huhta: "Nuorten työelämä alkaa ennen ensimmäistä työpäivää"

Työskentelen työnhakijoiden kanssa, ja yksi ilmiö toistuu yhä uudelleen. Nuoret eivät epäile ensisijaisesti työpaikkaa vaan omaa pärjäämistään: Entä jos en jaksa työpäivää? Entä jos kuntoni ei riitä? Entä jos en osaa tarpeeksi? Entä jos en tule toimeen työkavereiden kanssa? Entä jos minusta ei tykätä?

Liian moni nuori ei ole saanut opintojen aikana mahdollisuutta kartuttaa työkokemusta ja kohtaamisia työelämässä. Ensimmäinen työpaikka näyttäytyy helposti suurena tuntemattomana.

Pienistä epävarmuuksista kasvaa helposti uskomuksia omasta riittämättömyydestä.

Usko omaan pärjäämiseen syntyy kokemuksesta, että onnistuminen on mahdollista. Jokainen onnistuminen vahvistaa luottamusta omiin kykyihin ja rohkaisee ottamaan seuraavan askeleen. Yhteiskuntamme yksi tärkeä tehtävä on luoda nuorille mahdollisuuksia kokeilla, onnistua ja huomata pystyvänsä enemmän kuin he itse uskovat.

Olen kuitenkin huolissani siitä, millaisessa ilmapiirissä nuoret tänään rakentavat omaa identiteettiään. Julkinen keskustelu on yhä useammin kärjistynyttä ja vastakkainasettelun sävyttämää. Työttömyydestä, sosiaaliturvasta ja nuorista puhutaan usein tavalla, jossa korostuvat ongelmat, kustannukset ja epäonnistumiset. Harvemmin puhutaan potentiaalista, kasvusta tai mahdollisuuksista. Ja sitä kyllä on! Sen näen nuorten työnhakijoiden kanssa työskennellessäni.

Nuori rakentaa käsitystä itsestään juuri silloin, kun hän etsii paikkaansa työelämässä ja yhteiskunnassa. Jos ympäriltä kuuluu jatkuvasti viestejä siitä, ettei riitä, ettei osaa tai ettei ole tarpeeksi hyvä, ne alkavat helposti muuttua myös omaksi sisäiseksi puheeksi.

Siksi tarvitsemme yhteiskuntaan enemmän luottamusta kuin leimaamista. Enemmän mahdollisuuksia kuin ennakkoluuloja.

Nuorten identiteetti rakentuu kohtaamisissa, kokemuksissa ja siinä, miten me aikuiset puhumme heistä. Jokainen nuori ansaitsee tulla nähdyksi ihmisenä, jonka tulevaisuutta ei määritä tämänhetkinen elämäntilanne vaan mahdollisuus kasvaa, oppia ja löytää oma paikkansa.

Ehkäpä tärkein kysymys ei olekaan ”entä jos en pärjää”, vaan ”entä jos pärjäisinkin?”