Mielipide: Tuhannen oppilaan koulua ei ole oikeasti kukaan edes suunnitellut

15.4.2021

Kuntavaalit lähestyvät, ja sen merkkinä mielipidesivut täyttyvät Kuopion kouluja käsittelevistä kirjoituksista. Niissä on tarjottu uuden Hatsalan yläkoulun paikaksi ainakin Pitkälahtea ja Linnanpeltoa, ja onpa koulu esitetty myös jaettavaksi kahdelle tontille, kun ei haluta ”yli tuhannen oppilaan jättikoulua”.

Tuhannen oppilaan koulua ei ole oikeasti kukaan edes suunnitellut, sillä tavoitteena on tehdä terve opiskelupaikka 860 oppilaalle. Koulun jakaminen kahteen eri paikkaan olisi puolestaan erittäin kallista: kustannukset nousisivat yli 40 miljoonaan euroon.

Ymmärrän, että ehdokkailla on vaalien alla houkutus esittää vaikka kuuta taivaalta, mutta toivoisin asiassa enemmän vastuullisuutta.

Epärealistiset ehdotukset ovat samalla oire isommasta ongelmasta: Kuopion kouluverkkoa ei haluta suunnitella kokonaisuutena, vaan palapeliä rakennetaan palanen kerrallaan, ilman kokoamisohjetta ja käsitystä lopputuloksesta.

Asiasta on lukuisia esimerkkejä, joista tuoreimpana Kuopion Kaislastenlahdessa vuoden alusta toiminut Von Wrightin koulu. Uusi koulu suunniteltiin alun perin noin 160 lapselle, mutta lähivuosien aikana siellä arvioidaan olevan jo noin 190 oppilasta.

Koulun yhteydessä toimii päiväkoti, jonka esiopetusryhmään on syksyllä tulossa niin paljon lapsia, että heille perustetaan erityinen metsäesikoulu kotaan (SS 10.4.).

Tilanne on haastava myös Etelä-Kuopiossa, jonka koulut ovat jo nyt täynnä, mutta oppilasmäärä kasvaa silti. Esimerkiksi Pirtin koulun piha on täynnä väliaikaiseen käyttöön tarkoitettuja viipaleita, ja seuraavaksi lisätiloja tehdään jo G-kirjaimella varustettuun viipaleeseen. Onneksi tavoitteeksi on nyt otettu kokonaan uusi koulurakennus, joka olisi tosin käytössä vasta vuonna 2026.

Uusi koulu on tulossa myös Karttulan Syvänniemelle. Sen osalta kyse on kuitenkin puhtaasti poliittisesta, alun perin yhden äänen enemmistöllä tehdystä valtuustopäätöksestä. Alueella on todellisuudessa niin vähän oppilaita, että he kaikki mahtuisivat yhteen luokkahuoneeseen.

Kuopion ruutukaava-alueella koulutontit ovat kortilla, kun taas niin sanotuilla maaseutualueilla on tilaa mutta ei lapsia. Uusia kouluja ja päiväkoteja on myös jouduttu suunnittelemaan pelkästään syntyneiden lasten määrän perusteella, sillä kaupungilla ei ole ollut käytettävissään alueellisia väestöennusteita.

Nyt tähän on lopultakin tulossa muutos, sillä ensimmäisiä ennusteita on luvassa jo ensi syksynä. Väestöennusteita tarvitaan, jotta voidaan aloittaa koko kaupunkia koskeva kouluverkkoselvitys. Laajemman palveluverkkoselvityksen osana on silloin mahdollista katsoa, missä koulujen pitäisi olla. Tällöin on syytä tarkastella myös kuntarajat ylittävää yhteistyötä esimerkiksi Kaavin ja Leppävirran kanssa.

Kesäkuun kuntavaalit ovat tässä mielessä mahdollisuus, sillä kaupunginvaltuuston voimasuhteet eivät nykyisellään mahdollista järkevää verkostotarkastelua.

Pekka Niiranen
Kuntavaaliehdokas
Kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu